BOTB II ,Bore 12.11.2016

BEAT ON THE BOAT II
12.11.2016

Tupa jokseenkin täynnä, lavalla turkulaisen rautalangan ylpeys The Spiders. S/S Boren salonkibaarissa kotiaan pitävä TKHS:n klubi on aloittanut toisen tapahtumailtansa.

The Spiders (1962-1965, 2006->) on uudelleensyntymisensä jälkeen esiintynyt monissa TKHS:n tilaisuuksissa. 60-luvun rautalanka-asenne on edelleen kohdillaan ja vierineet vuodet ovat tuoneet soittoon sopivasti ajan patinaa ja varmuutta. Beat On The Boatin (BOTB) keikka oli yksi Spidersin ja TKHS:n yhteisen historian parhaista. Ohjelmisto koostui tuttuun tapaan rautalankaklassikoista kuten Manshurian Beat, Ghost Riders in the Sky ja FBI sekä muutamasta lauletusta popiskelmästä, mm. Cliff Richardin innoittamat Living Doll, A Girl Like You ja Travellin´ Light.

Illan toisella jaksolla esiintyivät suomalaisen rautalangan ja rock & rollin legendat, The Sounds ja Rock Jerry. The Sounds tunnetaan tietenkin ennen muuta vuoden 1963 ykköshitistään Emma ja hurjia määriä Japanissa myyneestä Manshurian Beatistä. Yhtyeen alkuperäisjäsenistä mukana ovat edelleen komppikitaristi Bobi Söderblom ja basisti Peter Ekman. Pari vuotta sitten kokoonpanoon liittyi pitkän linjan muusikko Erkki Sutela (soolokitara) ja vähän myöhemmin Jomme Kettunen (rummut). Soundsin osuus oli jakautunut kahteen osioon: puhtaaseen rautalankaan ja akustispainotteiseen – tosin mikrofoneilla tuntuvasti vahvistettuun – osuuteen. Makuasia kummasta pitää, mutta uskoisin, että alkuperäistä ideaa myötäillyt sähköinen rautalanka oli se, jota suurin osa runsaslukuisesta yleisöstä oli tullut kuuntelemaan. Tiukka rautalankaformaatti ei paljon suosi vapaata improvisointia. Puritaani on sitä mieltä, että soiton pitää olla lavalla sama kuin levyllä. Tässä mielessä Sounds oli keskitien kulkija. Mukana oli riittävästi aitoja aineksia ja ”oikeaa” soittoa, mutta joissakin numeroissa oli myös vapaampaa otetta, jolloin erityisesti soolokitaristi Sutela pääsi esittämään kiistämättömiä taitojaan.

Yhteinen osuus Suomen ensimmäisen rockkuninkaan (1959) Rock Jerryn kanssa jakoi jonkin verran mielipiteitä. Vannoutuneimmat Jerryn fanit olisivat odottaneet entistä selkeämmin 50-luvun rock & rolliin painottuvaa kokonaisuutta. Nyt rhythm & blues- ja countryainekset olivat ”pehmentämässä” sitä. Toki rock & roll-klassikojakin kuultiin. Rock Jerryn persoonallinen ääni oli hyvässä kunnossa. Lavaesiintymiseen jotkut olisivat toivoneet enemmän heittäytymistä ja jotkut kaipailivat jopa varhaisen Rock-Jerryn elohopeamaista koreografiaa.

Erityismaininnan ansaitsee hyvin miksattu äänentoisto ja volyymi suhteellisen pienessä tilassa oli aivan oikein mitoitettu.

TKHS:n tilaisuuksista hienoja kuvia ottanut Antti Kevätlahti kommentoi omalta osaltaan osuvasti BOTB-kakkosta:

”Hieno ilta Borella, kun The Spiders ja The Sounds antoivat yleisölle sitä, mitä se halusikin. Näin minä ainakin asian ymmärsin. Kumpikin bändi on hionut taitojaan, voisi melkein sanoa ”huippuunsa”, mutta aina taitaa olla hieman pelivaraa ja parannettavaa. En kylläkään tällä kompetenssilla pysty nimeämään yhtäkään. Suuri asia on jo se, että kummankin bändin soolokitaristit soittavat ”oikein”. Kun hieman kuuntelee wanhoja rautalankabändejä, niin jopa minä kuulen kuinka välillä ”jänis hyppää mettään”. Yleisö ei voi unohtaa teitä, se sai koko rahalla ja muistaa lämmöllä. Kiitos miehet!!!!”

Soundsin Peter Ekman kehui vuolaasti Beat On The Boatia. Hänen mielestään paikka on hieno, tunnelma oli katossa ja yleisön iloiset ilmeet välittyivät selvästi lavalle. Kaikki toimi lavan takana, lavalla ja varsinkin salissa.
Antti Kevätlahden ottamat kuvat :
Näpäytä kuvaa,niin voit katsoa kaikki kuvat nuolen osoittamaan suuntaan !

Comments are closed.

  • Kalenteri 2018

    tammikuu 2019
    ma ti ke to pe la su
         
     123456
    78910111213
    14151617181920
    21222324252627
    28293031